2008
29.10.2008
ValueFrame rakentamassa tulevaisuuden työyhteisöjä
Devoi Oy on perustanut lukiolaisten ja yritysten välille ainutlaatuisen oivaltamisen ja oivalluttamisen yhteisön, aikaperspektiivinä 10 vuotta tulevaisuuteen. Kehittymisyhteisö rakentaa yhdessä tulevaisuutta ja luo uusia mahdollisuuksia sukupolvien välisessä vuorovaikutuksessa. Perustettava yhteisö on edelläkävijä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Kehittymisyhteisö antaa nuorille mahdollisuuden oppia elinkeinoelämästä, avaa uusia ovia yritysmaailmaan sekä tarjoaa tilaisuuden vaikuttaa omaan tulevaisuuteen. Yrityksillä on mahdollisuus oppia nuorilta uutta ja saada tulevaisuuden työntekijöiden näkemyksiä arvomaailmasta, sitouttamisesta, johtajuudesta sekä työyhteisöistä. Yhdessä näillä sidosryhmillä on mahdollisuus tuottaa täysin uusia ideoita ja toimintamalleja hyödynnettäväksi sekä koulu- että yritysmaailmassa.
Kehittymisyhteisö mahdollistaa Win-Win-Win -tilanteen, jossa hyötyvät niin yritykset, oppilaat kuin koulutkin. Yhteisön vaikutusmahdollisuudet ulottuvat elinkeinoelämän, koulujen ja lukiolaisten lisäksi tulevaisuuden oppimistapoihin sekä uusiin julkisen puolen ja elinkeinoelämän yhteistyömalleihin.
Idean taustalla on Devoi Oy:n perustama Devoi Circle™ - johtajien kehittymisyhteisö, joka on rakentunut viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana. Mukana yhteisöissä on eri toimialojen toimitus-, talous-, markkinointi- ja henkilöstöjohtajia ja vuonna 2007 yhteisössä oli mukana yli 130 johtajaa 90 eri yrityksestä.
Syksyn 2007 ja kevään 2008 aikana Devoi Circle™ -johtajien yhteisöissä käsiteltiin eri näkökulmista kysymyksiä, jotka liittyvät tulevaisuuden parhaisiin osaajiin. Kysymykset liittyivät parhaiden osaajien tunnistamiseen, heidän arvomaailmaansa ja motivaatiotekijöihin. Julkisuudessa on käyty samanaikaisesti keskustelua sukupolvien välisistä näkemyseroista ja varsinkin kansainvälinen media on kiinnittänyt paljon huomioita ns. Milleniaalit (Generation Y) -sukupolveen. Näiden tekijöiden summana päätettiin perustaa uusi yhteisö, jonka tehtävänä on löytää uusia mahdollisuuksia sukupolvien välimaastosta, hakea vastauksia näihin kiperiin kysymyksiin ja toteuttaa yhteistä tulevaisuuden visiota.
ValueFrame on mukana aktiivisena toimijana rakentamassa tulevaisuuden työyhteisöjä
Lisää tietoa oheisesta linkistä Nuoret ja tulevaisuus