Tivi: ValueFrame CRM
11.11.2011 ilmestyneessä Tivissä Academican toimitusjohtaja Marko Vanninen arvioi ValueFramen CRM-järjestelmää ja antoi huippuarvosanan 9,5 pistettä kymmenestä.
ValueFrame CRM
Academican myynninnohjauksessa aiemmin käytetyn CRM-järjestelmän käyttöönotto oli jäänyt puolitiehen eikä käytössä ollut siksi kattavaa järjestelmää. Uusmyynnin kehittäminen on yksi tärkeimpiä lähiaikojen tavoitteita, joten oli luontevaa parantaa myös myynnin työkalua.
Halusimme mahdollisimman nopeasti ja helposti käyttöönotettavan ratkaisun, jonka ylläpito ja kehitys voitaisiin ostaa avaimet käteen -periaatteella. Kun tämän päätös oli tehty, ei vanhan järjestelmän perusparannus tuntunut enää järkevältä vaihtoehdolta.
Päädyimme ValueFrameen hyvin samansuuruisten asiakasreferenssien, ostamisen helppouden ja kokonaisedullisuuden takia. Lisäksi palveluntarjoajan läheisyys painoi jonkin verran vaa'assa. ValueFramen eduksi laskimme myös mahdollisuuden halutessamme kasvattaa järjestelmän roolia myynnin CRM:stä eteenpäin.
ValueFrame CRM:n myötä myynnin seuranta ja johtaminen on helpottunut merkittävästi. Myyntityötä järjestelmä on helpottanut ja nopeuttanut, esimerkiksi tarjouksen tekeminen kestää vain murto-osan verrattuna vanhaan järjestelmään. ValueFrame yhdistelee asiakastiedot ja tarjoustiedot automaattisesti.
Aiemmin yrityksessämme tarjouksia teki pelkkä myyntihenkilöstö. Nyt tarjouksen voi periaatteessa tehdä kuka tahansa työntekijöistä - vaikkapa suoraan asiakkaan luona palaverissa ollessaan. Olemme tyytyväisiä uuteen järjestelmään, mutta ehkäpä sen raportoinnin ominaisuuksia voisi vielä kehittää.
Järjestelmän käyttöönotto viime vuodenvaihteessa sujui ilman ongelmia. Kuten kaikissa tietojärjestelmissä ja yritystoiminnassa, kehitettävää löytyy toki koko ajan. Tällä hetkellä automatisoimme myynnin raportointia johtoryhmätyöskentelymme kehittyviin tarpeisiin.
Suosittelen kaikille, jotka haluavat CRM-järjestelmät avaimet käteen ja ilman omia panostuksia konfigurointiin tai kehittämiseen.
Kouluarvosana: 9½

.jpg)





