Pohjoisranta Oy

ValueFrame opastaa Pohjoisrantaa menestyksen tiellä

Viestintätoimisto Pohjoisranta Oy on vuonna 1995 perustettu liikkeenjohdon konsulttitoimisto, joka on erikoistunut maineenhallintaan. Pohjoisranta rakentaa, vahvistaa ja suojelee asiakkaidensa mainetta. Pohjoisrannan palveluihin kuuluvat maineenhallinnan konsultoinnin lisäksi viestinnän strateginen neuvonanto, muutos- ja kriisiviestintä, vaikuttaja-, talous- ja lehdistöviestintä, julkaisut ja tutkimus.

Pohjoisranta on viestintätoimistokentän johtava maineenhallinnan asiantuntija Suomessa ja samalla Euroopan kärkikaartia. Pohjoisrannassa maineenhallinta on selkeä ja faktoihin perustuva prosessi, joka on tuotteistettu ja perustuu omaan tutkimus- ja kehitystyöhön. Mainekonseptin kehittämiseen ja jalkauttamiseen osallistuu koko henkilöstö.

Pohjoisrannan toimitusjohtaja Jouni Heinonen on perehtynyt laajasti maineenhallintaan ja kirjoittanut aiheesta useita kirjoja.

Täsmätietoa johtamiseen

Päätös ValueFrame PSA Pro -toiminnanohjausjärjestelmän hankinnasta tehtiin maaliskuussa 2006. Tuotantokäyttö alkoi toukokuun alussa.

”Merkittävin syy järjestelmän vaihtoon oli liiketoiminnanmuutosta ja johtamista tukevan raportoinnin tarve” kertoo Pohjoisrannan toimitusjohtaja Jouni Heinonen.

"ValueFramen avulla voimme analysoida toimintamme kannattavuutta asiakkaittain ja erilaisten palvelutuotteidemme näkökulmasta. Keskeiset raportit ja niiden perusteella laaditut analyysit käydään säännöllisesti läpi sekä johtoryhmän että hallituksen kokouksissa.Myös raportointi Burson-Marsteller -viestintätoimistoketjulle, jonka edustaja olemme Suomessa, perustuu ValueFramen tuottamaan tietoon".

Panostus oman liiketoiminnan mallintamiseen kannatti

”Liiketoimintamme mallinnus ValueFrame PSA Pro -järjestelmään oli käyttöönottoprojektin keskeisiä tehtäviä”, Heinonen kertoo. ”Kävimme systemaattisesti läpi asiakasryhmämme, palveluntarjontamme ja organisaatiomme sekä kansainvälisen ketjun asettamat vaatimukset ja muokkasimme määrityksen pohjalta raportointirakenteet yhdessä ValueFramen edustajien kanssa”, Heinonen sanoo. ”Tämän ansiosta saamme vaivattomasti selville esimerkiksi avainasiakkuuksien tai uusien palvelutuotteidemme myynnin kehitystä kuvaavat tiedot".

Omien prosessien laatumaineenhallinnan perustana

Toiminta asiakkaiden maineenhallinnan parissa edellyttää kovia laatustandardeja myös Pohjoisrannan omilta sisäisiltä prosesseilta. Pohjoisranta hyödyntää ValueFramea aktiivisesti sisäisten tiedotteiden, asiakasmuistioiden ja sopimusten hallinnoinnissa. ”Kaikkien toimintaamme ohjaavien dokumenttien tulee olla ajantasaisina henkilöstön saatavilla”, toteaa Heinonen.

Henkilöstön arvostus ja avoin henkilöstötiedotus on keskeinen osa Pohjoisrannan yrityskulttuuria. ValueFramen hyödyntämisessä tämä heijastuu esimerkiksi siten, että toiminnan ja kannattavuuden analysointia palvelevat raportit ja välineet jalkautettiin koko henkilöstön käyttöön.

Lue menestystarina PDF-muodossa

Pohjoisrannan toimitusjohtaja Jouni Heinonen

www.pohjoisranta.fi